sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Retki Porkkalanniemeen

Tänä aamuna herättiin käännettiin suuntamme kohti Porkkalanniemeä. Noin kymmeneltä oltiin perillä. Maisema oli hassua sekoitusta korpea, kangasta ja lehtomaista kasvillisuutta.
Parkkipaikalta piti vielä kävellä muutama satametriä rantaan.


Suopursut aloittivat pikkuhiljaa kukkimisen.

Viimeinkin meri kajastaa näköpiirissä.

Mikä kumma tuolla vilahti?

Vedessähän uiskenteli rantakäärme. Aluksi pelotti kunnes muistimme, että rantakäärme on vaaraton.


Hetken etsittyään ruokaa tai suojaa kivien alta, se päätti että nyt otetaan hatkat toisaalle.

Hei kallion päällä olevassa kuopassa vilisi todella paljon mustia täpliä. Ne paljastuivat nuijapäiksi, kohta niille alkaa jo kehittymään jalat kun ovat niin isoja, mutta ei ihan vielä. Alut näyttäisi kuitenkin jo puskevan tyvestä esiin. Jii onnistui sitten mulauttamaan kenkänsäkin tuonne joukkoon vahingossa.
Onneksi kesä kuivaa minkä kasteleekin.

Samaisen kallion kolot oli tilkinnyt tiiviisti maksaruoho mättäät.

 Myös ruoholaukkaa eli ruohosipulia kasvoi kallion koloissa ja päällä. Hassua törmätä tuttuun maustekasviin ihan luonnossakin.

 Matkalla nähtiin myös tiiroja istuskelemassa rantakivillä ja lentelemässä kalan tai muun ruoan perässä.

 Matka kääntyi kuitenkin n. kahden ja puolentunnin päästä loppua kohti. Kotimatkalla törmisemme kuitenkin vielä tällaiseen sudenkorentoon. Luulisin sen olevan pikkulampikorento, mutta en ole varma asiasta.

Tällaisia kesäretkiä tällä kertaa. Nauttikaahan lämmöstä ja muistakaa myös viilentää itseänne ettei tule liian kuuma.

- Sulo -

1 kommentti:

  1. Onko tuo käärme todella rantakäärme? Minä olen näkevinäni selässa sahalaitakuvion ja kyllähä kyytkin uivat.

    VastaaPoista

Kerro mitä mietit?